perjantai 20. helmikuuta 2015

Lunta ja mehiläinen

Morjesta pöytää. On vähän aikaa vierähtäny ja ainaki monta päivää siitä ku viimeks on päiväkirjaa muistettu. Eipä huolta, kerrotaan vähän monesta jutusta joita tässä on tapahtunut ja laitetaan tietty kuvamateriaalia kanssa kehiin :D



Jipii, oon ollu esimerkiksi autoilemassa.
Se on muutan ihan kivaa hommaa mutta
jostain syystä aina autoillessa pukkaa väsymys
kovasti päällensä. Ei vaan pysy hereillä.
Jouduttiin iskän kanssa johonkin narun päähän. Ihmiset luulee olevansa viisaita mutta eivät tajua sen vertaa ettei näin pienet jalat ole mitään vetokoiran jalkoja.

torstai 15. tammikuuta 2015

Taivas putosi

Ihan valmis kodin lämpöön. piste.
Taivas putosi niskaan. Se tuntui ihan vähän kylmältä ja sitten turkki kastui. Iskä sanoi että se on lumisade eikä sieltä koko taivas tullut vaan lumihiutaleita. Niitä hiutaleita tuli kuitenkin niin paljon että katsoin parhaaksi lähinnä istua ja anovasti katsoa josko pääsisin takaisin sisälle.




keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Laskutuspäivä

Kärmes hampaissa.
Ette kyllä usko mutta meidän lattialta löytyi kärmes. Tai ei se ollut ihan oikea käärme, sellainen naru vaan. Ei se haittaa vaikkei se ollut ihan oikea, näytin sille heti kuka täällä määrää. Annoin sille sellaisen opetuksen että uskoo, meidän lattialla ei kärmekset luikertele kun on mun vahtivuoro.

Kärmeksen lisäksi löysin rotan ja villisian. Niille molemmille tuli kärmeksen kanssa sama kohtalo. Ei se kovan metsästäjän elämä ole helppoa mutta jonkun sitäkin on elettävä. Olen vapaaehtoinen. Kyllä iskäkin vähän malliksi näytti miten sikaa käsitellään. Mun iskän on hurjan taitava kesyttämään sikoja. Kärmes, rotta ja villisika on nyt kuritettuna piilossa mun punkan takana. Jos ne yhtään yrittää vallotella lattioita niin näytän niille heti kuka täällä on kuningas. Mä oon kuulemma oikea rohkelikko.


tiistai 6. tammikuuta 2015

Kiirettä pitää

Rakas päiväkirja.

On taas niin paljon kerrottavaa etten edes tiedä mistä aloittaisin. Mutta aloitetaan vaikka kidutuskohtauksesta jonka kohteeksi jouduin. Ajatelkaa nyt, miten ensin kutsutaan syliin ja sitten mun kynsiä käsiteltiin ilman mun lupaa. Kyllä mun mielestä koirien vapautusrintama, EU ja YK saisi ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin. Iskä katseli vierestä ja tuumasi että elämä on helpompaa jos tekee niinkuin se, ottaa vaan nokoset ja odottelee kun manikyyri on ohi. Iskä sano että siisti mies on siisti mies ja sillä se äitinkin hurmasi. Huoliteltu pitää kuulemma olla joka tilanteessa.

Vaihteeksi nokosilla.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Paljon uutta

Nahkis ja minä
Elämä mullistuu, kohta romahan. Yöllä kiusasin täällä asuvaa nahkakarhua. Se on sellainen iso mies jolla on vähän karvoja mutta se on yhtä pullea kuin karhut. Kävin sen herättämässä monta kertaa sormesta vetämällä ja sitten menin tyytyväisenä nukkumaan kun nahkis nousi ylös. Nyt vähän harmittaa mutta sillä hetkellä se tuntui sopivalta kostolta kaapparille.

Aamulla juteltiin Turbon kanssa. Ei minua olekkaan kaapattu vaan on ihan normaalia että ikäiseni nuori uros muuttaa uuteen kotiin. Ei ne äidit kuulemma jaksa niin monen lapsosen kanssa loputtomiin. Turbo sanoi että täällä on ihan kiva asua. Kertoi se senkin että se on mun iskä. Ei se oikein osannut sanoa mitä se tarkoittaa mutta kaikilla kuulemma on iskä ja se sanoi että mun iskä on aika kova karju. Se selkeesti ajatteli äitiä kun se sano noin. Outo juttu.